Erityisesti minua puhutteli tutkimustulos, joka on julkaistu vuonna 1986. David C. Barker kehitti Barkerin hypoteesin: sikiön raskausajalla kärsimä aliravitsemustila altistaa lasta - nuorta - aikuista erilaisille sairauksille, mm. diabetekselle, sydän- ja verisuonisairauksille. Sairaus saattaa ilmetä vasta 50-vuotiaana, mutta siemen on jo itämässä. Sairauksille altistavia muita tekijöitä ovat myös alhainen syntymäpaino sekä äidin raskausaikana kärsimä stressi. Holokaustin uhrien sekä WTC:n terrori-iskut kärsineiden äitien lapsilla on tutkimuksissa todettu normaalia alhaisemmat kortisoni-ja kortisolitasot. Tutkimuksista voidaan vetää johtopäätös, jonka mukaan trauman biologiset vaikutukset voivat siirtyä stressihormonien välityksellä seuraavaan sukupolveen.
Karlssonin puheenvuoron viesti kiteytyi näin: pitäkää hyvää huolta raskaana olevista naisista. Ja miten onkaan käynyt? Kanta-Hämeen keskussairaalan sivuilla lukee, että synnytysvalmennusta ei järjestetä tällä hetkellä! Vanhempainvalmennusta neuvolan taholta järjestetään, muttei samassa mittakaavassa kuin esim. 90-luvulla, jolloin kävin läpi omat raskauteni. Supistuksia on siis tapahtunut...
Pystyvätkö raskaana olevat naiset viettämään stressitöntä elämää odotusaikanaan? Nykypäivän menoa katsellessa veikkaan ettei. Jatkuvasti kuulemme uutisia, että supistuksia tehdään siellä ja tuolla. Ensisijaisesti ne taitavat valitettavasti koske anäitä ihmisiä, jotka hankalammin voivat pistää hanttiin: äitejä, vanhuksia, lapsia, vammaisia. Töissä raskautetun tulisi pysyä viimeiseen mahdolliseen päivään. Uutismyllyn pyörityksiä seuratessa ei kovin seesteisin mielin lasta maailmaan saata. Perheväkivallan luvut ovat huikeat, eikä raskaana oleva nainenkaan välty siltä.
Kysymys siis kuuluu: kuinka taata suurin mahdollinen tuki raskausaikana, jotta tulevat sukupolvet syntyisivät terveemmiksi? Ehdotuksia... Anyone?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti