Tosi lähimmäisenrakkautta

Juu, äänestivät sitten muutama pelokas tasa-arvoisen avioliittolain nurin! Pokkaa on, kun takana oli suurella allekirjoitusmäärällä varustettu adressi asian puolesta. Eli ymmärtänette jo heti alkumetreillä, että puolsin tasa-arvoa tässäkin asiassa. Kyllä, minulla on vähemmistöihin kuuluvia ystäviä. Ovat sinkkuja ja osa pitkissä parisuhteissa olevia.

Minua on vuositolkulla kismittänyt se, että aina kun keskustellaan seksuaalivähemmistöistä, puheet siirtyvät sillä siunaamalla hetkellä sänkykamaripuuhiin: "Miten ne sen tekevät, hyi kamalaa!" Miehiä tuntuu iljettävän miehet toisiaan suutelemassa, mutta kaksi kuumaa blondia ovat aivan eri juttu, niitä katselisi vaikka kuinka kauan. Ei iljetä, suorastaan kiihottaa! Kun puhutaan "tavallisista heteroista", kuinka moni kysyy ensimmäisenä, miten he aktinsa suorittavat?

Seksuaalisuus on paljon muutakin kuin akti. Se on mm. sitä, miten itsensä naisena tai miehenä kantaa, kuinka sinut on kroppansa kanssa, miten ilmentää itseään, millainen suhde itsellä on sekä samaan että toiseen sukupuoleen. Ja jos ajattelee parisuhdetta, ihmissuhdetta, välittäminen ja lähimmäisenrakkaus lienee se tärkein. Sielujen sympatia, kehojen kemia, halu olla juuri tämän ihmisen kanssa.

Eilisiltana uutisissa haastateltiin kristillisdemokraatteja tasa-arvoisen avioliittolain suhteen sekä puolueen puheenjohtajan vaihdoksesta. Puolueen kanta on se, ettei "homoliittoja" hyväksytä. Osan mielestä puheenjohtaja tulisi vaihtaa ja puolueen henkeä tuulettaa. Tämän kannan takana olevat ihmiset totesivat, että nykyinen puheenjohtaja omaa vanhakantaisia ja liian jyrkkiä ajatuksia. Ne, jotka kuuluvat tuohon vanhakantaisempaan puolueen haaraan, puoltavat nykyisen puheenjohtajan jatkamista. Eräskin mieshenkilö totesi haastattelussa, että puolueen aatteen pohjallahan on kuitenkin lähimmäisenrakkaus. <3 LÄHIMMÄISEN  RAKKAUS! <3

Onko lähimmäisen rakkautta se, että kieltää sen rakkauden kokemisen ja toteuttamisen tietyltä ihmisryhmältä? Mielestäni tässä kohtaa uutisissa puhuja puhui itsensä pussiin!

Karmiva esimerkki kirkon suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin (siinä sivussa kaikkiin muihinkin ihmisiin, kuten yksinhuoltajat, naisopettajat, viinan kanssa läträäjät jne jne) tuli myös viime kesänä Imatran seurakunnan sijaiskappalaisen pitäessä raflaavan "Imatra -haureuden kattila - saarnansa". Onko kirkko oikeasti heikompien asialla? Toteutuuko suvaitsevaisuus, yksilöllisyys ja tasa-arvoinen lähimmäisenrakkaus?

Yksi asia, jolla tasa-arvoinen avioliittolaki halutaan tyrmätä, on lasten "vääristyneestä parisuhteesta" saama malli. Pahat kielet laulavat, että sateenkaariperheiden lapsia tultaisi kiusaamaan koulussa. Sama laulu oli 80-luvulla avioerolasten kohdalla. Ja kuinka paljon avioerolapsia on? Kiusataanko heitä?

Tuleeko "homoperheen" lapsista automaattisesti homoja, on asia, jota myös pohditaan. Elsa Saisio on antanut kasvot kahden äidin perheessä eläneelle lapselle. Ja hetero on!!! Kansanedustaja Jani Toivola on viettänyt isyyslomaa, kahden isän perheessä. Nämä esimerkit ovat julkisuudesta. Kuinka paljon onnistuneita parisuhteita ja lasten tarinoita muhiikaan tavisten keskuudessa?

Osa nuorista ihmisistä, jotka etsivät seksuaalisuuttaan, on kokenut seksuaalista väkivaltaa lapsena tai nuorena ja usein vastakkaisen sukupuolen taholta. Ei siis ihme, että kanssakäyminen heidän kanssaan takkuaa, pelottaa, ahdistaa tai on totaalisen mahdotonta. Moni ei selviä haavoistaan edes terapian avulla, toivottavasti ymmärtävän kumppanin kanssa.

Tapaamieni ihmisten, tuttujeni ja oman pohdinnan pohjalta ajattelen tätä nykyä niin, että seksuaalisuuteen kypsytään eri tavoin, eri vaiheiden ja kokemusten vaikutuksesta. Joillekin asia puskee läpi kenties genetiikan välityksellä, osalle mallin, kokeilunhalun ja osalle välttämistarpeen kautta. Kuitenkin veikkaan, että suurimmalla osalla parisuhteen muodostamisen taustalla on se kaikista voimista suurin: rakkaus! Kuka pystyy nostamaan sormensa sitä vastaan?

Tosi siedettävää

Keskustelu presidentinvaalien aikana ja jälkeen on käynyt vilkaana Fb-sivuilla... tunteiden pirskahtelua... asenteiden esiintuloa... Sain kuulla, että "kukaan ei halua oikeasti Niinistöä presidentiksi", kuulin terävää tuhahtelua siitä, että "miltä se nyt olisi näyttänyt, jos Suomen presidentti olisikin ollut homo" ja että "persujen menestystä eduskuntavaaleissa ei saanut iloita vaan piti hävetä". Mitä mitä ihmettä? Oliko liki 2 miljoonaa äänestäjää ihan väärässä? Eikö 1 miljoonan äänestäjän valinta ole mielenilmaisu yhtälailla kuin äänestämättä jättäminen?

Molemmat ehdokkaat kävivät hienon ja herrasmiesmäisen kampanjan. Niitä tehtiin eri tavoin. On nähty monien vuosien tauon jälkeen mittavaa talkootyötä ja hengen nostatusta. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat aidosti olleet iloisia toisen kierroksen ehdokkaista. Tiedän, että paljon on heitäkin, jotka eivät halunneet äänestämään mennä, koska oma ehdokas oli pudonnut jo ensimmäisessä vaalissa. Ajattelen, että jokaisella on oikeus äänestää tai olla äänestämättä, jos hänellä on siihen henkilökohtainen peruste. Peruste voi olla arvopohjainen, henkilövalinta, valinta meriittien perusteella, tehtävään parempi. Peruste olla äänestämättä voi oman ehdokkaan puuttuessa olla esim se, ettei vaalikoneessa omat ja ehdokkaiden vastaukset yhtyneet kuin noin 45 % . (Mielestäni pakkanen ei ole syy olla äänestämättä, ellei äänestyspaikka ole kohtuuttoman kaukana ja liikennevälinettä ei ole tai ellei ole liikuntavammainen jolla on vaikeuksia liikkua kylmässä.) Törmäsin valitettavasti myös siihen, että asioista ei oltu otettu selvää. Moni lähti muodostamaan käsitystä jonkun yksittäisen julkilausuman perusteella, siis olettamaan.

Ajattelen, että kun on oman valintansa tehnyt, voi seisoa valintansa takana. Miksi siis pitäisi hävetä tulosta oli se sitten voitto- tai häviöpuolinen? Eikö kyse ole myös itsetunnosta? Myös kansallisesta itsetunnosta! Päivän puheenaiheet herättivät ajatuksen: "Mikä kanssaihmisissä oikein pelottaa?"  Ja sitten pysäyttävät huomiot toisilta seiniltä: "Pitäisikö sanan suvaitsevaisuus tilalla käyttää sietämistä?" "Pitääkö suvaitsemattomuutta sietää?" Erittäin hyviä kysymyksiä. Sietäminen-sana tuo asiaan aivan erilaisen, terävämmän sävyn.

Noissa alussa esitetyissä päivittelyissä kuuluu mielestäni asenteellisuus ja suvaitsemattomuus. Eikö suvaitsevaisuutta juuri ole se, että voi sanoa "Ahaa, sinä ajattelet asiaa noin, sinulla on siihen varmasti hyvä syy, minulla on toinen, oma näkemys". Kun puhutaan arvoista, kukaan toinen ei voi tulla sanomaan toiselle, että sinun arvosi ovat vääriä! Hyvin sietokykyinen ihminen siis suvaitsee suvaitsemattomuuttakin, asettaa sen johonkin laajempaan kontekstiin. Itseään ei silti pidä myydä, nöyristää eikä alentaa.

Saimme koulutetun ja pätevän presidentin. Hänellä on valmiuksia ja kykyjä, joista maamme varmasti hyötyy. Nämä vaalit ovat olleet mainio tarjotin erilaiselle arvokeskustelulle. Yhteisöllisyys nosti päätään ja yhteinen innostus tärkeistä asioista tarttui laajasti. Uskallettiin vaihtaa laitaa vasemmalta oikealle. Osattiin iloita siitäkin, vaikkei se oma ehdokas voittanut vaan tuli hyväksi kakkoseksi. Jotain kuitenkin tuntui muuttuneen ja lähteneen liikkeelle. Uutisissa Martti Ahtisaari totesi, että näiden vaalien jälkeen nähdään vielä suvaitsevaisempi Suomi! Itse asiassa olemme olleet monessa asiassa edelläkävijöitä:

Me suomalaiset olimme ensimmäisten joukossa antamassa naisille äänioikeutta, meillä oli maailman ensimmäinen naisparlamentaarikko, Halonen oli Setan jäsen ja presidentti, nyt presidentin vaaleissa toiselle sijalle tuli Vihreä, avoimesti homo mies, joka on parisuhteessa ulkomaalaista alkuperää olevan miehen kanssa. Kyllä me sittenkin olemme aika ennakkoluulotonta kansaa! 


Huokaisen helpotuksesta.