Tosi joukkoja

Tänään pysähdyin pohtimaan sitä, miten moneen ja millaisiin joukkoihin kuulun. Autoillessani korviini osui radiomainos, jossa haastetaan yksinäisyydestä kärsiviä "avaamaan äänensä".

Oman ammattini kautta ajattelen, että ihminen on luonnostaan sosiaalinen elukka ja ne, jotka valitsevat yksin elämisen erämaassa, ovat jollain tapaa erikoisia. Mutta silloin kun kyse on valinnasta, asia on selkeä. Toisin on niiden, jotka jäävät tai jätetään yksin.

Oli aikoja, jolloin oli todella vaikeaa olla vain omassa seurassani. Tarvitsin jonkun lähelle, juttukaveriksi, ja yksin oleminen jopa ahdisti. Opettelin olemaan itsekseni ja nyt on suorastaan ihanaa, jos talo on lauantain tyhjä muista perheenjäsenistä. Saan tössöttää omiani, maata sohvalla, juoda punaviiniä ja katsoa juuri sitä tv-kanavaa kuin itse haluan. Saan pillittää valitsemani dvd:n herkistämänä ja hoilata Tartu mikkiin -tahtiin. Tokikin saan tehdä kaiken tuon muidenkin läsnäollessa, mutta yksin ollessa noille kaikille tulee ihan erilainen syvyys.

Mutta että sitä kuitenkin sitten kuuluu joukkoihin, porukoihin, yhteisöön.

Perhe- ja sukuyhteys, naapurusto -yhteisö. Olen saanut lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni viettää etelä-karjalaisessa kyläyhteisössä, jossa naapuriin mentiin avoimista ovista, pelattiin korttia ja juotiin kotiviiniä. Onni potkaisi, kun nykyisessäkin kotinaapurustossa tuo sama on mahdollista, vaikka ollaan Hämeessä!

Kaveri- ja ystäväpiirini on laaja. Se kattaa miehiä ja naisia. Nautin, kun saan jakaa asioita, löytää yhteisiä näkemyksiä ja oppia erilaisista perspektiiveistä. Näin vanhemmiten on tullut entistä helpommaksi sanoa, jos pitää jostain ja että rakastaa. Halin ja pussailen. Arjen hellyyttä ihmisten kesken!

Työyhteisö ja sen erilaiset, erikokoiset tiimit. Työskentelen terapeuttina sairaalalla noin 25 hengen poliklinikalla, kouluttajana kahdella opistolla itsekseni sekä kahden hengen tiimissä. On rikkaus toimia erilaisissa kokoonpanoissa. Työ ei muutu puuroksi vaan pysyy tuoreena ja mielekkäänä. Onneksi sairaalamaailmassa on tajuttu parityöskentelyn merkitys ja anti. Kuten muissakin porukoissa, alleviivaan sitä, että sen saat, mitä itse porukkaan annat! Hapannaamalla ei välttämättä ole töissä kamalan kivaa. Asenne ratkaisee!

Harrastusporukat, joita tällä hetkellä on vain bailatinoryhmä. Meitä yhdistää rytmi ja liikkumisen ilo!

Fb-porukat ovat oma lukunsa. On ollut hauska huomata, miten siellä samanhenkisyys korostuu ja tietyissä porukoissa on ihan omanlaisensa jutut. Kirjoittaminen, sama arvomaailma ja kiinnostukset ovat omalla kohdallani yhdistäviä tekijöitä.

Nykyään on jo helpompi päättää ja valita, mihin joukkoihin haluaa kuulua. Energiasyöppöjen lautaselle en enää suostu, mutta energiaa tuovien ihmissuhteiden merkitys korostuu vuosi vuodelta. Haluan itse kuulua jälkimmäiseen porukkaan.

Ne, jotka ovat minulle tärkeitä, tietävät sen <3