Tosi arkirytmiin

Kun arjen rutiinit muuttuvat, menee rytmi epäjärjestykseen. Ihminen säntäilee edestakaisin, ei muista tavaroiden paikkaa ja vaikka muistaa, ei muista ottaa yläkerrasta mukaan alakertaan lähtiessään. On vähän niin kuin tutuissa nahkoissa keikkuisi vieras pää!

Minulle pääsi käymään näin, kun aloitin opintovapaan 1.9. Odotin sitä innolla ja olin ajatellut, että ensimmäiset pari viikkoa nukun pitkään, kun kerran on mahdollisuus. Muutama aamu tuli viruttua peittojen alla, tassuteltua paljasvarpain tukka kaikkiin ilmansuuntiin keittiöön, vessaan, yläkertaan, alakertaan, koiralle ruokaa, kahvinkeitin päälle. Aivoihin ei ulottunut tieto, mitä sitten pitäisi tehdä, oliko päivällä jokin agenda. Ehkä koiran aamupissatus korttelin ympäri, hattu päähän, koska tukka unohtui kammata. Toiset kahvit... Postin odotusta, ovat mokomat myöhästyttänet postin tuloa pitkälti yli puolen päivän jälkeen. Tietokone auki, aina-posti, sairaalan mailit, Taokk:n sähköpostit ja Tabula. Tytär kotiin. Istuskelua ulkoportailla syysauringossa. Mies kotio ja ruokaa ja niin se päivä painui iltaan.

Jo neljäntenä aamuna ei pysynyt uni silmässä juurikaan kahdeksan jälkeen, alkoi kahvihammasta kolottaa, teki mieli kurkkia, miltä ulkona näyttää. Keittiöstä alkoi kuulua kolinaa ja tytär teki lähtöä kouluun. Makuuhuoneen ovi narahteli ja vaalea kuontalo työntyi kuiskuttelemaan, josko mamma veisi kouluun. Koira veti sikeitä raskaana jalkojen välissä peiton päällä. Ylös siis. Ja seuraavana aamuna ja sitä seuraavana ja ja ja...

Mutta nyt! Nyt alkaa löytyä jonkin sortin rytmi!

On se uskottava tuohon oman ammattiviitekehyksen ajatteluun rutiineista, tavoista ja ajankäytöstä. Jotenkin ihmisen pitää rakentaa muuttuva elämäntilanne palikka kerrallaan. On muodostettava uusia rutiineja ja aikatauluja, jotta hallinnan tunne ja tuttuus palaavat jäseniin ja ennen kaikkea PÄÄHÄN!

Ja sitten taas tulee muuttuja X ja pakka heilahtaa... Such is life!