Jos arjesta täytyy nimetä kaksi eniten energiaa syövät asiat, ovat ne mielestäni negatiivinen asennoituminen asioihin sekä keskeneräiset tehtävät. Mikää ei nakerra niin jaksamista kuin jatkuvassa negatiivisessa tunnemaailmassa pyöriminen ja pessimismi (tästä onkin tullut kirjoitettua metritolkulla). Hyvänä kakkosena koputtelevat ne tekemättömät työt.
Kun dead line lähestyy, aletaan säntäillä. Raportti on laatimatta kokouksesta ja seuraava on huomenna. Yötyötunteja? Vieraat ovat tulossa lauantaiaamuna, asunto huutaa apua pölykoirien haukunnan yli vielä perjantaina. Ärtynyttä imurointia (tietysti kiukku on hyvä käyttövoima)? On kiire aamulla töihin (no lähde aiemmin) ja autojono jatkuu koko suoran mitalla, itse olet kääntymässä jonoon sivutieltä. Tuohon väliin ehdin. Säntäilyä ja vaaratilanteita!
Minun missioni on ollut tämän alkuvuoden, että vältä turhaa huhtomista ja stressaantumista. Kun ympärillä vilisee, se on ajoittain hyvinkin vaikeaa pysytellä rauhallisena ja stressaantumatta. Ja sitten on vielä tämä oma tsäpäkkä toimintatahti. Ommmmmm!
Tämä aamu oli liikenteessä säntäilijöitä täynnänsä. Eteen tultiin jalan, pyörällä ja autolla. Kotona tiedän säntäilyn jatkuvan: mies on saanut päähänsä pistää kolmasosan pihaa uuteen uskoon ja tänä aamuna tulivat pihakivet. Onnellinen on vielä itse pari viikkoa käsipuolena olkapääleikkauksensa vuoksi, joten ketkä säntäilevät, ketkä? Ommmmmmmm!
Pojan ylioppilasjuhlat lähestyvät. Itse juhlakalulla ei tunnu olevan hädän päivää. Puku, kengät ja lakki on hankittu. Myös äidin lyyra! Kutsukortit on tehty ja lähetetty. Olen saanut tilattua kakut ja tarjoiluapua, enkä aio säntäillä. Ensi viikolla aloitan tarjoilujen leipomisen niiltä osin, mitä voi tehdä etukäteen. Siivoamiseen valjastan kyllä juhlakalunkin ja sisarensa. Juhlat nouskoot ja niistä pitää saada järjestäjienkin nauttia säntäilemättä.
Joskus hässäkän aiheuttaa se, että oma fokus ei ole selvänä edessä. Mitä olenkaan tekemässä? Mihin tämä tähtää? Onko tällä laajempaa vaikutusta? Mihin kontekstiin tehtäväni kuuluu? Seuraa turhaa haahuilua asian laitamilla, tehotonta rimpuilua ja yrittelyä. Saman asian joutuu tekemään kenties kolminkertaisesti, ellei siihen alun perin pääse lähtemään järjestelmällisesti. (Ja näin paasaa ihminen, jonka työpöytää ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa järjestelmälliseksi...) Tässä kohdin täytyy todeta, että me tekemällä oppijat, kinesteettiset tyypit, kärsimme tästä kenties eniten. Kädet saveen, jos ei onnistu, kysytään kaverilta, ellei tiedä, etsitään se opaskirja. Ei vaan tule mieleen pysähtyä hetkeksi kokoamaan tehtävän dataa. Säntäillään.
Mitä sinä teet, kun kiire meinaa temmata ihan vauhtiinsa? Minun keinojani ovat päiväkirjan ääreen rauhoittuminen, koiran kanssa metsässä kävely (se hoitakoon säntäilynsä siellä), kameran kanssa kuljeskelu ja leipominen. Näiden aikana ja jälkeen ajatus kulkee kirkkaampana, keho on enemmän auki ja tekemättömät hommatkin tulevat hoidettua positiivisemmin mielin.
Ommmmmmmm:ia päivään!
Ps. Yksi hyvä kirjavinkki aiheeseen liittyen. Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti