maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tosi puhdistava kiukku

Elä niinkuin opetat! Se on ollut mottoni jo ainakin viimeiset 5 vuotta. Elänkö? Sitä sopii aika ajoin kysyä itseltään.

Tänään on kysymys kiukusta. Kiukku on vihan ilmentymä. Siinä on myös ripaus turhautumista ja loukkaantumista. Näitä oli ilmassa tällä kertaa, muutakin se tilannekohtaisesti sisältää.

Tapaan viikottain ihmisiä, naisia, joiden on vaikeaa ilmaista vihaansa arjessa. Niinpä viha pusertuu kehoon solu solulta ja aiheuttaa erilaisia somaattisia oireita. Vihaa ei ole saanut ilmaista. On pitänyt olla kiltti, hyvin käyttäytyvä, asiallinen, tyyni ja mitä muuta mukavaa vielä! Niinpä terapiassa harjoittelemme oikeutettua, rakentavaa vihan ilmaisemista.

Viime viikon torstaina sain oikeaan käteeni akupunktiohoitoa. Kyynärpäässä on ollut piinallinen tulehdus jo viimeisen puolen vuoden ajan. Hoidon jälkeen olin tainnuttavan uupunut. Nukuin liki 2 tuntia kotisohvalla. Ilta meni horrostaen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin konsertissa. Huomasin, että tunteet olivat iholla. Hamahelmisydän -kappale kirvoitti sellaisen itkukohtauksen, etten edes muista, koska viimeiksi olisin ulvonut kuin Niagaran putous. Seuraavan tulvan aiheutti Unkarin syreenit. Sitä sitten jatkuin seuraavat 2 tuntia...

Tunnemylläkkä oli ottanut vallan ja viikonlopun olin sitten ärtynyt, kiukkuinen, hermostunut. Yleensä en puhu isoilla kirjaimilla, mutta nyt huomasin korottavani ääneni tasaiseen tahtiin: pihatöissä, kun armas mieheni (kotinatsiksikin häntä ajoittain kutsun) pomotti hommaan homman perään, kun tytär kettuili kotihommista, kun pesukone temppuili (reilu puoli vuotta vanha) ja kun kyynärpää kipuili (mitäs haravoin).

Sunnuntai-iltana kuitenkin huomasin, miten puhdistavaa aika aikainen kiukkuaminen on. Olin päättänyt mennä nukkumaan. Hyvä uni, parempi mieli. Kirjoittelin kuitenkin vielä päiväkirjaa klo 21. Huomasin, etten ollutkaan koko viikonloppuna kirjoittanut riviäkään. Ei siis ihme, että ajatukset kasaantuivat kilon kimpaleiksi päähän. Kirjoittamisen ja kitkerien sanojen jälkeen energiavarastoni elpyi ja lueskelin vielä puoli kahteentoista naistenlehtiä, kevään kevyttä ruokavaliota, muotia ja puutarhan hoitoa.

Täytyy siis osata aika ajoin irrottaa sokka kiukun päältä ja tuhista se ulos. Teki itse asiassa oikein hyvää!

2 kommenttia:

  1. Voi, että kun olis joku jolle kiukutella! Onneksi on paperi ja kynä. Yksin se ei toimi.

    VastaaPoista
  2. Kynä ja paperi ovat loistavia. Olen viime aikoina kuullut niin hienoja selviytymistarinoita kirjoittamisen avulla, että kylmät väreet ovat menneet selkäpiitä pitkin ja olen ollut ihan "broilerina". on se hieno väline, niille kenelle kirjoittaminen on ominaista. Osa maalaa, osa laulaa tai huudattaa mankkaa ;)

    VastaaPoista