torstai 11. lokakuuta 2012

Tosi keltainen


Loppukesästä minut valtasi keltainen!

Aloin nähdä keltaisia esineitä.
Kun valo alkoi vähentyä päivistä,
keltainen ryömi ovesta sisään.
Se tarttui housun lahkeeseen ja
vaati saada asettua taloksi.
Enhän minä hennonut sitä poiskaan työntää,
vaikka olin sitä inhonnut monta vuotta.

Keltaiselle ei kuitenkaan riittänyt taloksi asettuminen.
Se alkoi haluta enemmän, enemmän.
Keltainen tuli iholle.
Ihastuin keltaiseen toppiin.
Ostin keltaiset sandaalit ja rannekorun.
Niitä piti saada katsella.


Minua pelotti!
Ajattelin sen elinvoimaisuuden vievän minusta energiaa, muuttavan minut kalvakkaan ruumiin näköiseksi.

Mutta keltaisella oli tehtävä.

Se ei vienytkään energioitani.
Se toi sitä takaisin.
Pimeys on energiavaras
ja sitä vastaan keltainen taistelee!

Puin keltaisen topin päälleni.
Varuiksi siihen päälle valkoisen t-paidan,
ettei vaan hyppisi silmille,
omille eikä vieraille.


Huomasin ostaneeni keltaiset housut.
Ennenkuulumatonta!
Seuraavaksi tuli neule,
kaulakoru,
kohta varmaan jo keltaiset kumisaappaat!

Työhuoneeseen löytyi kirpputorilta
kynäteline, jonka kyljessä on keltainen kukka.
Kellon alle asetin Van Goghin auringonkukat.
Pihassani syksyn viimeiset pörröiset
auringonkukat nyökyttävät keltaisia päitään.
Aikovatko ne antaa periksi kylmälle
ja pimeälle?



Nautin vielä koivujen keltaisuudesta,
en malta haravoida lehtiä pois.
Jos jätän ne lumen alle,
ne varmasti säteilevät energiaansa sieltä!

1 kommentti:

  1. Keltainen väri on Satu Sinun värisi, paljon olet haalinut sitä luoksesi kuvaamaan aurinkoista minääsi. Tässä liitteenä tutussa kahvituvassa kirjoittamani teksti, jonka aiheena oli: Tunteiden tulkintaa kirjoittamalla, aiheeksi annoit värit. Keltainen oli minulle rakkauden väri ja on edelleen, jos Markku tuo minulle kimpun keltaisia ruusuja, se tarkoittaa: rakkautta, aurinkoa, valoa...

    Rakkaus
    on keltainen
    kiehtovan aamukasteisen ruusun kaltainen
    terälehtien havina hellästi herättää
    tunne on sanaton, ihana, vastustamaton

    Auringon keltaisin terveisin tervetuloa kotiin toivottaa Raija ja Markku!

    VastaaPoista