torstai 3. joulukuuta 2015

Tosi joulukalenteri 3

Cochemissa "hiihtohississä" 
Matkamuisteloita tänä päivänä: Skechersit, jotka ostin (kalliilla) Goodmannin Anttilasta juuri ennen Eurooppa touriamme kesäkuussa. Taisivat maksaa rapiat 80 e. Mutta siinä kävi niin, että kun ne jalkaani sujautin, en olisi halunnut pois ottaa. Aivan taivaallisen pehmeät ja ihanat. Ja en kyllä sitten juuri muita kenkiä koko reissussa käyttänytkään. Näillä mentiin patikoinnit ja kaupunkikävelyt, hameen kanssa ja farkkujen kera. Ei kaikkein kauneimmat, mutta ihan loistopopot.

Näihin liittyy sitten myöhemmältä kesältä sellainen tarina, että toinen Skechers meinasi kirjaimellisesti hukkua, ei veteen vaan liejuun. Olimme pikku retkellä Janakkalassa. Ensin kiipesimme Hakoisten linnavuorelle ja sitten laskeuduimme pyhälle Laurin lähteelle.
Koirapoika oli mukana. Lähteen reunalla keikuin sellaisella tukikivetyksellä, kun päätin lähteä tutkimaan, mihin lähteeltä lähtevä polku johtaa. Loikkasin koira edellä vihreälle mättäälle, joka ei ollutkaan ihan tukevaa maata... Upposin polviani myöten liejuun nurmen antaessa periksi jalkojeni alla. Pikku paniikki ja jalkoja vauhdilla ylös. Ei nimittäin ollut mikään miellyttävä tunne se! Ja sitten huomasin, että toinen kenkä puuttui! Siinä sitten kyynärpäitä myöten tunnustelemaan, josko sen vielä voisi pelastaa ja ihmeen kaupalla se sieltä liejun seasta löytyi.

Lahkeet, kengät ja käsivarret liejussa takaisin lähteelle, vettä loiskuttaen hieman puhtaammaksi, jotta voin istahtaa autoon ja kotiiiiiin!!! Skechersit koneeseen. Nyt ne odottavat ensi kevättä ja lisäkilometreja ja seikkailuja.

1 kommentti:

  1. Sievät ja jalkoja hyväilevän näköiset kengät. Aikamoinen selviytymistarina, joka sai onnellisen lopun.

    VastaaPoista