Tosi reilua rahankäyttöä

Tässä postauksessa on realismin karua kertomaa. Ei mikään valoisa kirjoitus...

Ammatillisiin opettajaopintoihini on kuulunut mielenkiintoisia kursseja. Suurimmin olen kuitenkin syttynyt ihmisoikeus- ja monikulttuurisuusasioille. Suoritan nyt toista verkkokurssia asioiden tiimoilta.  On ollut todella avartavaa tavata maahanmuuttajaopiskelijoita ja tutkia, miten maailmassa oikeasti eletään ja miten erilaiset varannot jakautuvat.

Ensinnäkin, meillä Suomessa on oppivelvollisuus. Monelle jo kouluaan pidemmälle käyneelle koulu on pakkopullaa. Viimeistään murkkuiässä alkavat rutinat monella, "kun on pakko!" Nyt olen jutellut viiden muusta kulttuurista Suomeen pakon edessä joutuneen opiskelijan kanssa. Yksi heistä oli saanut silloisessa kotimaassaan käydä peruskoulun loppuun ja aloittaa lukio-opintoja, kunnes kriisi heitti hänet toiselle puolelle palloa. Yksi oli käynyt kolme vuotta peruskoulua, yksi vuoden ja yhdellä ei ollut minkäänlaista koulutaustaa. kaikki viisi haluavat opiskella, motivaatio on kova ja osassa on noussut kiukku epäreilua lapsuutta kohtaan: "Miksi minun ei ole annettu saada tällaista koulutusta?" Noissa maissa lapsen on ollut monesti usein pakko reilu 10-vuotiaana lähteä tienaamaan perheelle elantoa.

Länsimaissa on ollut suuri kohu ebolasta. Kamala tauti, aivan selvä asia. Kukaan ei kuitenkaan ole nyt huolissaan siitä, että samaan aikaan malaria ja nälkä tappavat monikymmenkertaisesti väkeä. Niiden siirtyminen "sivistysvaltioihin", tänne läntisenpohjoiselle pallon puoliskolle ei ehkä ole niin suuri uhka kuin ebola (matkustavien ihmisten vuoksi)... Kaikkiko on suhteellista siis?

Sitäkin olen ihmetellyt, että miksi pitää laittaa rahaa asioihin, jotka jo toimivat? Kamalan paljon muutetaan esim. käytäntöjä, sääntöjä tai lakeja, jotka ovat palvelleet hyvin ja niiden muutoksella ei välttämättä saavuteta yhtään suurempia etuja kuin aiemminkaan. Rahaa menee ja heijastevaikutukset toisiin lakeihin ovat joskus arvaamattomia ja kohta solmussa keskenään.

Tänään aamu-uutisissa kerrottiin, miten Suomen valtion ostamat influenssarokotteet ovat "roskiskamaa", kun niitä jää yli. Yli jää noin 200 000 rokotetta, mikä tarkoittaa noin puolen miljoonan euron rahaläjää. THL ei saa / voi diilata valtion hankkimia rokotteita niitä tarvitseville eteenpäin, vaikka päiväystä olisi vielä jäljellä. Miksi ihmeessä? Tätä ei selitetty. Siis ne päätyvät roskiin. Jos ei voida myydä eteenpäin, voisiko ne kenties ANTAA  hyötykäyttöön vaikka paperittomien klinikoille, joita Suomessakin on jo useita?

Taannoin eräs ihmetteli, miksi olen kolmen järjestön kuukausilahjoittaja ja olenko varma, että rahat menevät oikeasti perille. Kyllä olen. Koen, että ihmisenä ihmiselle minun 30 e/kk lahjoitukseni (10 e/järjestö) on pienin mahdollinen teko, jotta edes osa ihmisoikeuksista pääsisi lähemmäs totetumistaan. Jotta Unicef saisi isorokkorokotteita vauvaikäisille, jotta kouluikäisille lapsille saataisiin kyniä, vihkoja ja aapisia. Jotta Kiinan tyttövauvat saisivat elää. Jotta mielipidevankeja ei kidutettaisi. Jotta katastrofialueille olisi jatkossakin mahdollista lähettää humanitääristä apua. Joku voi ajatella, että ostan puhdasta omatuntoa toiminnallani. Ajatelkoot! Maailmaan meteliä mahtuu ja hullumpiakin sijoituksia. Minulla on sellainen tilanne, että voin tukea valitsemiani kohteita. Miksen auttaisi? Uskon sitä paitsi, että pienistä puroista syntyvät isommat virrat.

Sitä olen kovasti ihmetellyt tutkiessani YK:n ihmisoikeuksien julistusta, että miten niin itsestään selviä asioita ei ole eri valtioissa ratifioitu. Vaikka ihmisoikeusjulistuksen asiat ovat periaatteellisesti velvoittavia ja maat ovat allekirjoittaneet ne, jokainen valtio ratifioi ne omassa tahdissaan. Vaikka Suomi on saanut vahvasti tunnustusta työstään ihmisoikeuksien hyväksi, on ratifioinnissa ihmeellisiä aukkoja. Esim. naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen... Suomi on allekirjoittanut sopimuksen 2011, muttei vielä ratifioinut sitä. Miksi?

• Suomi on yksi niistä kolmesta maasta, joissa nykyisen tai entisen kumppanin tekemää fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten osuus on korkein (30 %). Suomen edellä ovat ainoastaan Tanska ja Latvia, joissa molemmissa osuus on 32 %. EU:n keskiarvo on 22 %, ja tulokset vaihtelevat jäsenmaittain 13 prosentista 32 prosenttiin. http://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x177247=287926

Onko asia niin, että sitä ei koeta tällä hetkellä niin suureksi ongelmaksi? Odotetaanko, että jotain vielä isompaa ja kamalampaa tapahtuu? Onko tässäkin kyse rahasta?

Maailma syytää rahaa joukkotuhoaseisiin miljarditolkulla, muttei ole valmis sijoittamaan noita dollareita, puntia, kruunuja, euroja pallonsa ihmisiin. Se on asia, jota pienen on vaikeaa tajuta!