Olemme tulleet elämänvaiheeseen, jossa esikoinen muuttaa pois kotoa! Näin kuuluu ollakin. Tätä on jo tavallaan odotettu, vaikka tilanteeseen liittyy aimo annos haikeuttakin. Yksi lapsi jää tänne pesää lämmittämään.
Kevään yhteishakujen tulosten tultua oli selvää, että nuorten opintoihin pääsy on vaikeaa. Herää suuuuuuuuri kysymys, onko opiskelupaikkojen alas ajo oikeasti järkevää ja perusteltua. Tuttavapiirin nuorista haluamiinsa opinahjoihin pääsi vain kourallinen. Joka suunnalta sai kuulla saman jargonin, että hakijoita oli edellisvuosia enemmän. Mistä ne kaikki tänä vuonna ovat kömpineet?
Kesän pähkäilyn tuloksena löytyi nuorelle miehellemme mielenkiintoinen opiskelupaikka vuodeksi: graafista suunnittelua jatko-opintoihin valmentaen. Sinne meni siis, Inkeroisiin Kymen opistoon. Asuntolapaikan hommasi itselleen ja opintotuki on vetämässä.
Äiti on onnellinen, että motivoiva paikka löytyi ja poika pääsee aloittelemaan itsenäisempää elämää. Tiedossa on monta arjen juttua, joihin hän ei todennäköisesti ole osannut varautua, kuten miten saada pienet rahat riittämään, miten kantaa oma vastuu asuntolan elämän sujuvuudesta (tiskata omat sotkunsa). Oppia oppia oppia!
Elämä muuttuu. Hieman äidin mieltä huolestuttavat kahden tunnin ajomatkat. On vaan luotttava, että elämä kantaa. Kyllähän poitsu tulee isukin ruokapadoille viikonloppuisin, ellei löydä itselleen tyttöystävää, jonka luona on parempi pito ;)
Esikoiselle tsemppiä koko vuodeksi!
VastaaPoistaKuopukselle terveiset!
Äidille ja isälle lämpimät, lohduttavat kaukohalit!
Kurkolle rapsutukset!
Näin se elämä iän myötä muuttuu, oppia ikä kaikki, ero lähentää huomaamaan, kuinka tärkeitä me toisillemme olemmekaan... äidin lämmin syli, huolenpito, vaatehuolto ym., kotisauna, isän maukkaat ruokapadat viikonloppuisin, kyllä tyttöystäväkin löytyy, kun sen aika on. Ihania elokuun päiviä ja kuutamoiltoja lähettää Kannuksen ystävät!!