Innsbruck. Kerran lennetty, kerran ajettu.
Matkalla Kotkanpesältä itävaltaan syttyi auton jarrujen varoitusvalo. KIVA! Olimme vasta lähestymässä vuoristo-osuuksia... Majapaikkamme oli noin 4 km kaupungin keskustasta sijaitseva soma majatalo. Sieltä saimme apua jarruongelmaan. Emäntä puhui hyvää englantia ja tarjoutui soittamaan paikalliseen BMW-liikkeeseen ja kertomaan ongelmastamme. Saimme ajan seuraavalle aamulle.
Huoneemme oli tilava, siisti ja kodikas ja ikkunasta oli kaunis näköala vuorille.
Innsbruckin lentokenttä on jännittävä. Se sijaitsee vuorten välissä ja kun koneesta katselee ulos, ei osaa vuorten seinämien etäisyyttä arvioida... Tunne on vähintään jännittynyt. Ja samalta tuntui alhaalla, vuorten välissä, katsoessani ylös laskeutuvia lentokoneita.
Mutta kaunis oli kaupunki!!! Olin aivan myyty. Poikani, 20v, lähetti viestin, että menkää XXX puistoon. Äiti sitä sitten ihmettelemään, että mistä se nuori mies Innsbruckin puistot tietää? Se kyllä sitten selvisi: kyseessä oli skeittipuisto! Kävimme päivällisellä ja ihmettelimme vanhoja taloja.Seuraavana aamuna odottelimme aamupalahuoneen ovien avautumista, kun paikalle pölähti ajopuvussaan motoristiherra. Jotain hän siinä selitti, meni tovi ennen kuin tajusin, että mies mongertaa aussienglantia. Hän oli vaimonsa kanssa reissussa. Olivat 3 kk sitten lentäneet Lontooseen, johon prätkä oli laivattu 6 viikkoa aiemmin. Briteissä kiertelyn jälkeen pariskunta oli ylittänyt salmen Ranskaan, kierrelleet Benelux-maat ja muuta läntistä Eurooppaa. Itävallan pysähdyksen jälkeen he suuntasivat kohti Kreikkaa, Turkkia, Intiaa... Vuosi prätkän kanssa maailmalla!
Aamupalan jälkeen ajelimme BMW-liikkeeseen. Siellä sihteeri tarjoili kahvit sillä aikaa kun ajokki oli tutkittavana. Vartin päästä me saimme iPhone-valokuvien kera selvityksen auton tilasta: eiku kilometrejä vaan. Sillä kuulemma ajoi vielä 5000 km. Kun kysyimme, mitä olemme tarkastuksesta velkaa, mies katsoi meitä ihmetellen, että ei kai nyt pelkästä katsomisesta laskuteta!Voi mennä vuorille, siis vuorille!
Kohti Italiaa. Vastassa oli huimaava tie Stelvio Passolle yli 2700 metrin korkeuteen kikkaraista tietä. Hulppea tunne: katto auki, ympärillä kohosivat lumihuiput! Samaa tietä polkivat kymmenet kilpapyöräilijät ja huristelivat motoristit. Ja kun pääsimme huipulle, oli seassa myös patikoijat ja alppihiihtäjät.
Huipulla tuuli ja oli lämmintä enää 8 astetta. Stelvio Passilta laskeuduimme alas Bormioon ja sieltä kohti Sveitsin rajaa. Oli muuten ainoa paikka koko reissulla, kun piti näyttää passia!Nauttikaa maisemista. Tavataan Sveitsissä!
