Tosi esimerkin voimaa

Meinasin saada hepulin tänä aamuna lenkillä ystävättäreni kanssa... Hän kertoi nuorimman poikansa salibandy-harrastuksesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.

On aivan mahtavaa, että Suomessa voi harrastaa miltei lajia kuin lajia. Aina parempi, jos harrastaminen lähtee lapsesta / nuoresta itsestään, puhtaasta halusta tai jopa intohimosta. Edelleen kuitenkin kuulee tarinoita siitä, miten vanhemmat vievät vastaan kapinoivan mukulan harrastukseen, jota olisivat itse nuorena halunneet harrastaa, mutteivät syystä tai toisesta ole voineet. Toinen kauhuskenaario on laskelmallisuus: alat harrastaa mikroautoilua, jääkiekkoa, golfia tai tennistä, koska niistä voi tienata hyvin!!! Tietenkin vanhempana uskoo ja luottaa, että juuri se oma lapsi on tulevaisuuden suurlupaus.

Siis harrastamaan lapsen tahdon ja innon mukaan!

Kentän laitakäyttäyminen onkin sitten vielä asia erikseen. Olen sitä aiemminkin postauksissani ihmetellyt. Sainhan seurata 7 vuotta alppihiihtojunnujen harjoittelua ja kisaamista. Tv:ssä pyörii mitä mainioin mainossarja "Älä aliarvioi esimerkin voimaa". Kampanja on suunnattu liikennekäyttäytymistä ajatellen, mutta sen voisi laajentaa urheiluharrastuksiinkin. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Kuulin järkyttäviä tarinoita siitä, miten vastustajapuolen vanhemmat solvaavat avoimesti katsomosta toisen joukkueen murrosikäisiä pelaajia! Ja mitä tapahtuu kentällä? Vastustaja taklaa pelaajan ja suhauttaa perään "Saatanan läskiperse!" Jep jep! Hyvinkin urheilijamaista käyttäytymistä? Em-kisoissa juoksija menetti mitalinsa juostuaan viimeiset 60 metriä paidatta. Minusta tuollaisesta käyttäytymisestä salibandykentällä voisi asettaa parin viikon pelikiellon tai pisteiden menetyksen.

Ymärrän, että kilpaurheilu vaatii kilpailuhenkisyyttä. Se ei silti vesitä hyvien käytöstapojen ja toisen kunnioittamisen merkitystä. Kilpailuviettisimmät valmentajat eivät tunnu kestävän joukkueensa häviötä vaan käyvät antamassa toimintaohjeita voittajajoukkueen valmentajalle: "Voisitte opettaa muutkin kenttänne pelaamaan eikä vaan ykkösen!" Noh, vastapuoli vissiin sitten joutuisi opettamaan koko kaartinsa, jos tälle linjalle mennään.

Voi että kuulkaa korventaa päänuppia! Eikä tämä tällainen oman edun pönkittäminen toista nitistämällä pysähdy rakkaassa kotimaassamme urheiluun. Ilmiö on havaittavissa liikenteessä, uraa luodessa ja miltei koko elämässä. Huolestuttaa, miten kylmäkiskoiseksi toisen ihmisen kohtaaminen voi vielä mennäkään! Ryhtiliike ihmiset, ryhtiliike!!!

Tosi toimiin eli palautunut arki

Sekin aika tulee aina pitkän lomailun jälkeen, että huomaan toteavani ääneen: "Ihanaa kun arki alkaa!" Nyt se aika koitti. Totesin tuossa ystävättärelleni, että koin olevani jo ihan villiintynyt kesästä! On se ollut vaan suuremmoinen kesä <3

Itselläni jatkuu opintovapaa tämän vuoden loppuun. Poika muutti Tampereelle oman elämänsä alkuun. Lähti opiskelemaan Tamkin englanninkieliselle linjalle, josta tulee Bachelor of media and art. Lienee medianomi suomennettuna. Hän ei siis härvää enää viikolla täällä omia aikojaan. Ne omat ajat olivatkin aika erilaisia muun perheen kanssa. Neidillä alkoi lukion toinen luokka ja heti miten hirveä vanhojen tanssipuvun hankintavimma!!! Siihen on vielä puoli vuotta!!! Mieheltä loppui loma, mikä sekin oli perhesovun kannalta hyvä juttu...

Eniten omaa arkeani rytmittää kuitenkin opiskelun alkaminen vielä viimeiseksi puolen vuoden jaksoksi. "Kirjoita Hopsin päivitys ja tavoitteet jaksolle..." Tämä viikko on sitten orientoiduttu näihin asioihin + pian alkavaan Perheniemen opiston kirjallisuusterapiaohjaaja -koulutukseen + opetustyöhön Vanajaveden opistolla + tulevaan opeharjoitteluun koulutuskeskus Tavastiassa + kehittämistehtävään Taokk:iin + omaan kirjaprojektiin kollegan kanssa. Siis kertarysäyksellä arkeen! Ihanaa!

Moni saattaa ajatella, että kohta tuo Niemiskä sekoaa rautoihinsa. Onhan noita monia rautoja tulilla. Kaikki ovat mieluisia, kaikki vaativat paljon ajatustyötä ja kirjoittamista, sosiaalisia kontakteja ja luovuutta. Onneksi viihdyn ihmisten keskuudessa, mutta myös omassa kotikonttorissani tietokoneen ääressä. On hurjan palkitsevaa, kun huomaa, että on oivaltanut jotain, mikä on itänyt pienenä versona pääkopassa, ja jonka vielä haluaa jakaa eteenpäin. Uudistumistahan tämä tällainen työ vaatii. Sekin on hyvin motivoivaa, mutta kieltämättä välillä väsyttävääkin. Siksi pitkä "kesätyhjiö" työn teon suhteen tekee hyvää. Olen tosin joka kesä pyrkinyt itse pääsemään ryhmän jäseneksi johonkin kirjoittajaporukkaan / ryhmään. Tänä kesänä se harmillisesti jäi, koska kurssi, jolle Orivedelle ilmoittauduin, peruuntui.

Välillä tuppaa olemaan niin, että kehittelen itselleni ihan hirmuisen touhukkuuden. Senkin takia on hyvä löytyä niitä täysin löysiä aikoja väliin. Omaa kiireen tuntuani helpottaa se, etten enää jaksa stressaantua tekemättömistä kotihommista. Siivoan sitten kun sille päälle satun ja vastuutan myös muita perheenjäseniä. Toki katson, ettei nyt terveyshaittoja ja totaalikaaosta synny! Kaiken mikä ei ole pakollista / velvoitettua, ei satuta, aiheuta harmia, taloudellisia tappioita tai hankaloita omaa ja toisten elämää voi tehdä kiireettömästi. Ja toinen tärkeä asia arjen hallinnassa on asenne! Kun osaa nauraa itselleen ja omille alati uusiutuville sattumuksille, arki on hauskaa.

Kyllä se vaan niin taitaa olla, että ilman aikataulua ihminen on vähän niinkuin tuuliajolla. Aikataulu jäsentää ainakin minua, niin ihanaa kun lomailu ja pakottomuus onkin. Erityisen onnellisen työstä ja opiskelusta tekee se, että niitä rakastaa! Allekirjoitan siis Tove Janssonin 100 v. näyttelystä bongaamani kuolemattoman lauseen: "Tee työtä ja rakasta!" Näin aion!

Tosi varjokuvia

Varjoissa on jotain kiehtovaa. Onneksi olen saanut sellaisen luonteen ja visuaalisen kyvyn, että edelleenkin (se ei tyrehtynyt aikuisuuteen tultaessa) tutkin varjojen muotoja ja näen niissä kaikenlaista.

Kuusamossa vaellusporukalla ystävättäreni oli ottanut kirjoitussytykkeeksi aiheen varjo -varjopuoli. Reissulla otin myös varjokuvia. Tässä postauksessa jaan ne kanssanne.



"Minun varjollani voi leikkiä.
Voin määrätä sen asentoihin.
Se on marionettini
Prahan kaduilla, Intian yössä.

Varjon asema on olla orjani.
Vain pimeässä se saa nukkua.
Ja Suomen kesäyöt ovat pitkiä 
ja valoisia!
Jospa se onkin varjon kosto
väsyttää talvisin?"

Kaksi outoa varjosuomonsteria

Pantoum runon alusta:
"Minun varjollani voi leikkiä.
Voin määrätä sen asentoihin.
Se on marionettini
Prahan kaduilla, Intian yössä.

Voin määrätä sen asentoihin,
se kujeilee kanssani
Prahan kaduilla, Intian yössä.
Kumpi liikuttaa kumpaa?

Se kujeilee kanssani.
Vain pimeässä me kumpikin lepäämme.
Kumpi liikuttaa kumpaa,
kun valo taas herää?

Vain pimeässä me kumpikin lepäämme.
Se on marionettini,
kun valo taas herää. 
Minun varjollani voi leikkiä!"

Tosi voimakukka

Sunnuntaiaamuna päässäni soi Faith no moren Easy ( https://www.youtube.com/watch?v=_oD8zej7fU8 )

Sunnuntaiaamupäivänä aloitin matkan RunoTalon voimakurssilla, katsoin aloitusvideon ja se poiki pantoumin:

"Kuin auringonkukan taimi
olen itse keksinyt tulla juuri tähän.
Olen melonut Sattumien ja Unelmien jokea,
matka jatkuu yhä.

Olen itse keksinyt tulla juuri tähän.
Olen onnellinen matkasta ja paikasta.
Matka jatkuu yhä,
se salaisuus tuo mukanaan viisautta, voimaa, vastauksia.

Olen onnellinen matkasta ja paikasta.
Sydämessäni molemmat pesät.
Se salaisuus tuo mukanaan viisautta, voimaa, vastauksia,
avaa uusille toiveille ovia.

Sydämessäni molemmat pesät:
olen melonut Sattumien ja Unelmien jokea.
Avaa uusille toiveille ovia
kuin auringonkukan taimi."

Tosi aamuhaaste

Runotalon Sari heitti aamuhaasteen: 5 kuvaa aamuhetkistä pienillä kommenteilla tai kenties lauleskellen. Se aamu koitti tänään, perjantaina 15.8.


Oli kesä tai talvi, herään viileään vihreyteen ja ruskeat silmät tuijottavat vierestä... "Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin..."

Miltä näyttää ulkona? "Have you ever seen the rain?"
Entä elopaino? Itsen jynssäys ihmisen oloiseksi ja tuo ruskeasilmä tuijottaa vieressä... Päänsä päällä sillä on puhekupla: NÄLKÄ!







"Vielä on kesää jäljellä"... Kahvi tippumaan, Kurkolle ja itselle ruokaa. Klo 9. ja silmät ovat jo sen verran auki, että uskaltaa ottaa selfien :D

"Ain laulain työtäs tee"... Kurko aamupissalle. Mekko päälle. To do -lista tälle päivälle sekä arjen hallintalaitteet! Tästä lähtee hyvä päivä!

Ja haasteet Kerttulille, Hannalle ja Satulle. Pus!

Tosi runoilua Kuusamossa

 Vielä riittää juttua Kuusamon metsistä. Liekkö kaiku naurustamme jäänyt sinne pyörimään!

Retkueemme nimi Karhunkierroksella oli siis Vaeltavien runoilijoiden kerho. Meistä kaksi oli kirjallisuusterapiaohjaajia, joten meille kynän ja vihkon kuljettaminen joka paikkaan on aivan luonnollista. (Vihko saa mielellään olla ruma, jotta sinne on henkinen lupa soheltaa  ja sotkottaa kaikenlaista) Itse en lähde mihinkään ilman kynää laukussa. Paperia löytyy aina, jolle kirjoittaa, vaikka sitten vessasta...

Etapilla Oulangan retkeilyalueella kirjoittelimme uusiorunoja (jotka olivat näytillä aiemmin, retkipäivässä 3), runoja rumista ja kauniista sanoista sekä väri+vaellus -sanapareista. Tässä sanailun satoa.

Kauniit ja rumat sanat. Tämä eteni niin, että kukin kirjoitti pienille lapuille 4 kaunista sanaa (tarkoitus tai kauniilta kuulostava) sekä 4 rumaa sanaa (tarkoitus tai rumankuuloinen). Kohdalleni osuivat kauniit olivat KAIHO, KUULAS, AAMU, UNI ja rumat YRJÖ, KÄRVISTELLÄ, KARSEA, SOTA. Niistä syntyi kolme versiota...


"Yrjö huokaili kaihoisasti.
Kuulas aamu pyyhki karsean unen.
Hän oli kärvistellyt juoksuhaudassa.
Sota ympärillä melskasi.
Kuulas aamu,
rauha.
Kunnes lapset heräävät..."

"Karsea Yrjö läksi sotaan
kärvisteli siellä aikansa.
Pahaa unta!
Kunnes tuli kuulas aamu,
kaiho
ja sotakarkuruus."



"Karsea krapula!
Kärvistelyä!
Yrjö lentää!
Sota vatsahappoja vastaan.
Tulisipa uni, kuulas aamu
ja juhlinta olisi kaiho vain!"

Teimme kirjoituksen samalla tekniikalla väreistä ja vaellus-sanastosta.

"Taivas oli muuten kylmän sininen,
mutta suon päällä kulki värikäs sateenkaarisilta.
Suon tuoksu oli huumaava.
Kivenharmaa kelohonka natisi viisauksiaan,
kun istahdin pitkospuiden kylkeen penkille.
Sapenvihreä suonsilmä näytti virnistävän.
Otin rinkasta rakkolaastarin,
riisuin sukan ja tarkastin,
kuinka paha oli vasemman päkiän tilanne:
muheva rakko!
Sen oli aiheuttanut eilispäivän vesikenkä.
Mielen viisari ei siltikään heilahtanut alas.
Nikkasin suonsilmälle silmää
ja jatkoin matkaa.
Luonto parantaa!

Tosi kierroksella päivä 5.

3.8. Aamulla taisi kohiseva vesi tehdä ihmeitä ja piti lähteä puskapissalle. Yöllä oli ollut vaikeaa löytää minkäänlaista asentoa. Hartioita pakotteli edellispäivän melontasessio. Kello oli neljä. Siinä sitten heräsi Birgitta, joka luuli kelloni soineen kuudelta. Niinpä hän tuuppasi Jerryn tulia tekemään ja minä ja Minna kömmimme nuotion ääreen pökerryksissä. Uni karisi silmistä, kun aurinko nousi lammen takaa kosken ylle. Päätimme lähteä heti aamupalan jälkeen taivaltamaan viimeistä pätkää 10,5 km pintä Karhunkierrosta.

Kannatti herätä! Luonto näytti paljon sellaista meille aikaisille vaeltajille, mitä emme muuten olisi nähneet. Palokärki kannon kuopsutuspuuhissa, puukiipijä, pyy poikineen, isokoskelo pesueineen, aamu-usva ja metsään satava valo.

Ohitimme suolampia, saavuimme kallioportille, josta oli huimat näkymät alas rotkoon ja kauas Jyrävän tuottamalle usvalle. Jyrävän äänen voi kuulla sinne ylös kallioille kilometrien takaa. Kuljimme jyrkkää rinnettä ensin alas ja sitten ylös.

Saavuimme Jyrävälle korkean harjun kautta ja siinä se sitten oli: Suomen jylhin koski, jota eivät edes kokeneet melojat laske! Oli pakko istahtaa ja tuijottaa hetki. Söimme eväät Siilastuvan portailla ja jatkoimme joen vartta matkaa. Jyrävän töytäreeltä nousi ilmaan sateenkaari.

Enää 3.5 km matkaa autolle. Aallokkokoski, Niskakoski, Myllykoski. Viimeinen riippusilta ja voittajafiilis!

Takana kaikkiaan 62 km. Vielä jäi muutama taival näkemättä: Hautajärveltä Ristikallioon ja Juumasta Rukalle. Tulemme vielä!

Juuman leirintäalueella saimme kolmen euron suihkut ja tietysti piti haukata jotain hyvää. Birgitta osti jokaiselle Karhunkierroksen merkit muistoksi. Sitten autoon ja suunta kohti etelää. Minä ja Minna vuorottelimme taas kuskeina. Toisen ajaessa toinen otti tirsat ja voimautui.

Birgitta ja Jerry kotiin Mikkeliin. Auton vaihto. Minna Pertunmaalle, jossa perhe oli vastassa ja kuljetti hänet seuraavaan kohteeseen. Minä ajelin rupatellen puhelimessa kotiin Hämeenlinnaan. Ehdimme vaihtaa kuulumiset tyttären kanssa. Emme olleet nähneet viikkoon. Iltapalaksi sain hänen ja poikaystävänsä tekemiä lettuja ja sitten tuli uni! Väsynyt, mutta onnellinen!

Myllykosken kämppä jäi taakse tarinoineen

Aamu erämaassa

Osa suomalaista kansallismaisemaa

Monetin lumpeita

Suolampi ennen kallioporttia

Liekö Tove Janssonin inspiraatio hattivateille?
Tai tuota hämähäkkiä en haluaisi tavata...

Mikä kokemus!

Tosi kierroksella päivä 4.

Siis meloisimme tänään! Etenemisen suhteen meillä oli ollut suunnitelma A, B, C ja aina F:ään saakka. Tällä vaelluksella joustavuus oli teemasana ja vaeltajien valtti.

Saimme sovittua leirntäalueen Arin kanssa inkkarikanoottien vuokrauksesta. kahdella inkkarilla etenisimme 25 km Oulankajokea. Ari vei meidät lähtöpaikalle, antoi ohjeistuksen ja kartan ja lupasi olla puoli kuusi illalla vastassa kokoontumispaikalla. Ja niin sitä mentiin vettä pitkin. Oulangan vesi oli paikoin niin matalalla, että jäimme "mahasta" kiinni pohjaan. Lahkeet ylös, kengät jaloista ja tuuppaamaan. Niin matka jatkui. Nopeasti sitä oppi lukemaan virtaa ja suvantopaikkoja, mutta aina se imu vaan yllätti.

Ahma ja ihminen?

Hieman olin skeptinen omien käsivoimieni riittävyyden suhteen. Olen aina ajatellut, että olkapäistä roikkuu kaksi "pulkan narua", mutta niin vaan sitä veivattiin ja päämäärä saavutettiin puoli tuntia ennen määräaikaa. Ari tulla huristeli pakullaan meidät noutamaan ja kehui reippaiksi.

Joella näki ihan erilaista maisemaa kuin metsässä polulla. Hiekkasärkällä jäimme ihmettelemään suurta jalanjälkeä, jonka Birgitta määritteli ahman jättämäksi. Vesilintuja molskahteli pintaan ja sukelluksiin aivan kanootin viereltä.

Ugh! 

Olimme suorastaan kateellisia poroille niiden vapaudesta ja upeista ykstyisistä hiekkarannoista. Niitä jolkotteli rannoilla tasaiseen tahtiin ja nähtiinpä yksi uroskoiralle uhitteleva komea sarvipääkin. Koira haukkui ja poro urahteli, kuopi ja laski päänsä puskuasentoon.

Enemmän hiekkarantoja kuin etelässä!

Poroäiti vasoineen omalla biitsillä

Melonnan päätteeksi taas vadelmamunkkia, taksiin, Ristikalliolle autoa hakemaan ja ajo Juumaan. Näin alkaisi viimeinen osio kierroksellamme.

Auto jätettiin parkkiin, otimme kaksi rinkkaa matkaan, eli tavarat ja kantaminen jaettiin. Kävelimme vajaat 2 km Myllykosken kämpälle, joka oli juuri niin vaikuttavalla paikalla kuin muistinkin. Ensin piti ihailla kosken voimaa ja maisemia, sitten vasta tehdä tuli iltapalaa varten. Oli luksusta pestä hampaita sellaisissa maisemissa.

Yövyimme kosken kumistessa aivan seinän takana. Osa nukkui, osa ei. Minna ja minä valitsimme kosken puoleisen myllyn takaosan makuupaikaksi. Minnan mielikuvitus teki tepposet, minä pöyrin etsien asentoa ja Birgitta poikineen nukkuivat kamarissa.

Tosi kierroksella päivä 3.

Ympärillä seinät ja alla ihan oikea patja. Ihanaa! Vessa oli 100 metrin päässä ja vesi piti hakea keittiöltä, nyt kun sitä taas sai.  Urbaanit vaeltajat olivat virkistyneitä.

1.8. teimme sitten päiväpatikan ilman rinkkoja. Kävelimme Oulankajoen rantaan, jossa Jerry pääsi virvelöimään. Huonosti otti tällä kertaa Oulangan lohet. Birgitta uitteli varpaita joessa ja Minna ja minä -kivihörhöt- kuljeskelimme nenät kiinni tantereessa ja ihailimme joen uoman kiviä. Muutama päätyi taskuunkin... Olimme harvinaisen maltillisia haalimisen suhteen, koska kumpikaan ei halunnut rinkkaan lisäpainoa.

Jatkoimme Hiiden Hurmos -nimisen päiväreitin (5 km). Suota (napostelin matkan varrella lakkojakin), keloja, poronhoitoalue, luontokeskus ja Kiutaköngäs. Mykistyn aina sen äärellä. Punaiset dolomiitti-kalliot ja uhkea jyly. Oli taas pakko päästä aivan kosken töyräälle. Kaikkiaan päivään mahtui patikointia 8 km. Patikoinnin päätteeksi oli mahtavaa saada luontokeskuksessa lautasellinen lohisoppaa.

Cämppärin kahviossa vetäisimme vielä jälkiruoaksi maukkaat vadelmamunkit ja kahvia. Illalla lammen rannalla odotti lämmin sauna ja kuivaushuoneessa kuivat kengät. Saunasta lampeen uimaan ja usvaista iltaa ihailemaan. Taivas muuttui myöhemmin usvasta tulenpalavan punaiseksi. paistoimme vielä leirinuotiolla makkaraa ja seuraavalle päivälle teimme taaaaaas uuden suunnitelman. Melontaosuus!

Illalla vielä runoilimme. Jokainen nainen oli ottanut mukaan jonkin "sytykkeen". Birgitta oli tuonut mukaansa erään hienon tekstin mindfullnes -kirjasta. Silmukoimme sen, eli valitsimme kukin itseä puhuttelevat sanat ja lauseet ja tällainen teksti syntyi ensin:

Tähtisumu kehittyy 1

Hän näki ne,
jalanjäljet.
Niihin sekoittuivat auringonvalo
varjot ja sumu
rannalla ilman tarkoitusta,
ilman päämäärää.
Vain hän oli täällä
vain hän käveli
askel kerrallaan
kaikkien asioiden läpi,
läpi tähtisumun ja salamoiden.
Hän nousi paikasta, jossa istui.
Hän jatkoi matkaa
kohti tulemista, hajoamista, katoamista,
olemassaolon kipeys ja ihanuus
kirvelivät silmiä.
Väistämättömyys.
Ja siinä hän nyt makasi
selälleen kellahtaneena.
Sätkivät jalat julistivat suurta hellyyttä
kaikkea elämää kohtaan.
Kuinka hän halusikaan elää!
Hän näki ne,
omat jalanjälkensä.

Teksti jalostui vielä pantoum -runon muotoon:

Tähtisumu kehittyy 2
Olemassaolon kipeys ja hellyys,
jota sätkivät jalat kuljettavat,
vilistävät ohitse sumussa.
Paljon jalanjälkiä.

Jota sätkivät jalat kuljettavat,
näkee omat jalanjälkensä.
Paljon jalanjälkiä
rannalla ilman tarkoitusta.

Näkee omat jalanjälkensä
hän, joka uskaltaa katsoa
rannalla ilman tarkoitusta
päämäärättömästi hortoillen.

Hän, joka uskaltaa katsoa:
vilistävät ohitse sumussa
päämäärättömästi hortoillen
olemassaolon kipeys ja hellyys.

Tosi kierroksella päivä 2.

Aamulla 31.7. ryhmämme starttasi 12 kilometrin erätaipaleelle iloisesti räpättäen. Totesimme, etteivät ainakaan karhut tule lähelle. Päiväksi oli laitettu koko Suomi hälytystilaan kovien ukkosmyrskyjen takia. Aamu valkeni kuitenkin kauniina ja kirkkaana.

Retkueessa oli oma Moses, joka uhosi tuovansa jokaiselle vaellukselle auringon mukanaan. Siitä sitten veistelimme. Moseksemme söi ruisleipää, hernerokkaa ja parsapastaa... Että meinasiko "pärryyttelemällä" pitää pilvet loitolla! Niin siitä sitten tuli "Moses road"!


Koko matkan oli kyllä tilannekomiikka kohdillaan ja nauru raikasi. Välillä ihmettelimme, miten nuoriso-osasto, Jerry, jaksoi meitä keski-ikäistyviä täti-ihmisiä, mutta poika oli mitä rauhallisin ja pitkämielisin matkakumppani.

Seuraava etappimme olisi siis Oulangan retkeilyalue. Sieltä olimme varanneet mökin vasta seuraavalle yölle, olimme siis aikatauluamme edellä 12 h.

Kaikessa rauhassa etenimme sääennusteita ihmetellen. Uimme Birgitan kanssa erälammissa ja sytyttelimme nuotioita tulentekopaikoilla. Miten ruoka maistuukaan niin taivaalliselta ulkona? Lounaspaikka oli noin 4 km ennen Oulankaa. Tuolloin alkoi kaukainen jylinä kuulua jostain pohjoisemmasta. Ounastelimme sen kiertävän seurueemme, kuten Moses oli luvannut.

Ihan emme retkeilyalueelle ehtineet. Taivaan hanat aukesivat kilometri ennen alueen portteja ja koko poppoo kastui läpimäräksi. Nauratti! Koskaan eivät kenkäni ole olleet niin märät! Leirintäalueen pitäjä Ari veisteli, että "onko vähän kosteeta?"

Majoittuminen klo 17.30 ja sähköt menivät koko alueelta klo 18... Ei vettä hanasta, ei virtaa hellaan, ei pöhinää kuivaushuoneessa, ei myöskään sitä varattua saunaa. Märät kamat pitkin mökin terassia ja naulakoita... Virta tuli klo 24.00 Päätös toiseksi yöksi jäämisestä kypsyi. Märillä kengillä ei paljoa kävellä! Pähkinöitä ja proteiinipatukkaa iltapalaksi, juomapullosta hampaidenpesuvettä ja maate!

Tosi kierroksella päivä 1.

Olen aina pitänyt Kuusamon alueesta. Pieni Karhunkierros on tullut nähtyä kahdesti, Kiutaköngäs kolmesti, rotkojärvi Julma ölkky, Ruka, Hossa ja kylpyläkin ovat tuttuja. Keväällä 2014 eräs kirjoittajakollegani heitti ilmoille, että hänen tekisi mieli tehdä kirjoitusmatka Karhunkierrokselle. No minuahan ei tarvitse liiemmin yllyttää...

Alun perin meitä vaeltavia runoilijoita piti olla 7, mutta kato kävi kesää kohden. Muutamalta meni selkä, yksi odottaa leikkauspäivää, aikataulu ei sopinut... Niinpä meitä oli kolme naista (minä, Minna ja Birgitta) ja yhden 14-vuotias poika (Jerry).



30.7. starttasi Syöksysämpylä (Sitikkani) Hämeenlinnasta kohti Mikkeliä, jossa vaihdoimme hieman tilavampaan autoon ja kahden kuskin voimin körrööttelimme kohti Kainuuta. Alkuperäinen reittisuunnitelma oli seuraava: Juumaan yöksi - Jussinkämpälle  - Oulangan retkeilyalueelle  - Puikkokämpälle  - Ristikallioon  - kotiin. Se meni sääennusteiden vuoksi kuitenkin nurin niskoin ja päätimmekin aloittaa Juuman sijasta Ristikalliolta. Näin taivaltaisimme epävakaimpina päivinä lyhyimmät taipaleet.

Siis klo 19.30 5 km, Ristikallion eräkämpälle. Aikaa kului 1,5 h. Näkymät olivat jo siellä huimat. Ensin mäntykangasta ja poron pipanoita. Pitkospuita.

Kaunis järvi jylhine kallioineen otti retkeilijät vastaan. Iltapesu järven rannalla vastapäisiä kallioita tuijotellen karisti viimeisetkin kiireen rippeet hartioilta. Kämpällä söimme iltapalat nuotiolla ja asetuimme retkipatjoillemme maate. Kovahan se on, retkipatja, Tempuriin tottuneelle... Tuli kuitenkin nukuttua vaikka asentoa piti vaihtaa melko tiuhaan, kun paikat puutuivat.

Jatkuu huomenna...

Tosi uutta heinäkuussa

Kävin kuulkaa 2.7. elämäni ensimmäistä kertaa Akaalla, tuossa ristikkolehtien luvatussa kaupungissa. Kesäauton navigaattorin mokoma yritti harhauttaa, kun ei osannutkaan lukea karttaansa! Kohteessa silittelin elämäni ensimmäistä kertaa kahta suloista makkaraa, bassetteja <3 <3

Lähiseutumatkailu jatkui seuraavalla viikolla, kun suuntasimme pienehköllä seurueella Somerniemelle Hiidenlinnaan. Kannattaa käydä vierailulla. Siellä sijaitsee taiteilija Reino Koivuniemen ateljeekoti, komea kivilinna. Linnassa on nähtävissä Koivuniemen massiivisten puuveistosten lisäksi Rafael Wardin maalauksia. http://www.hiidenlinna.com/

Linna golfissa järjestettiin Em-kilpailut ja niitähän sitten täytyi mennä katsomaan. Kiersimme 9 reikää seuraten Suomi - Portugal -maaottelua, jonka Suomi sitten loppujen lopuksi voitti! Katsellessa oppi kaikenlaista. Kun vielä se kaikki nähty olisi muuttunut motoriseksi taidoksi... Kisan seuraaminen oli mielenkiintoista ja niin inhimillistä: paljonkin pelaavat tekevät virheitä! Sain kesken kierroksen hauskan viestin... "Jos ne mokaa, voit katsomosta huutaa, etä ton määkin osaan. Niin määkin oon tehny..." Olisi niin vietävästi naurattanut, mutta kun siellä piti olla hiljaa... Miten olenkin viimeisten kuukausien aikana ajautunut tuollaisiin hiljaisuutta vaativiin paikkoihin?!

Ja sitten se iso uusi juttu: Lähdin heinäkuun puolella vaellusrinkka selässä kiertämään Karhunkierrosta Kuusamon erämaille. Sanottakoon, että elokuun puolella tulin metsistä pois. En jäänyt sinne, vaikka kesäinen Suomen luonto antoi parhauksiaan ja siellä oli mahtavan hyvä olla. Kirjoittelen kierroksen kulusta seuraavaksi oman postauksen.

Luonnossa vietin kaikkiaan ihania hetkiä heinäkuussa!

Kerrassaan aivan upea heinäkuu!